Taloushallinnon assistentti
POP Pankkikeskuksen tehtävänä on huolehtia POP Pankki -ryhmän strategiasta ja ohjauksesta, POP Pankkien keskitetyistä palveluista sekä ICT-kehityksestä. POP Pankkikeskuksessa työskentelee yli 90 asiantuntijaa Suomen parhaan pankin palveluiden ja osaamisen kehittämisen parissa.
Haemme POP Pankkikeskukseen
TALOUSHALLINNON ASSISTENTTIA
vakituiseen tehtävään osaksi taloustiimiä. Taloustiimi vastaa POP Pankki -ryhmän taloudellisesta raportoinnista, talouden prosessien kehittämisestä sekä keskusyhteisön talouden suunnittelusta ja seurannasta. Ryhmään kuuluvien yritysten kirjanpito ja palkanlaskenta on ulkoistettu.
Työtehtäviisi kuuluu monipuolisia taloushallinnon tehtäviä, kuten ryhmän sisäistä laskutusta, ostolaskujen kirjausten tarkistamista, sisäistä raportointia sekä palkanlaskennan avustavia tehtäviä. Pääset myös vaikuttamaan toimistomme viihtyvyyteen. Sinulla voi olla jo pidemmältä ajalta kokemusta taloushallinnon tehtävistä, mutta tehtävä sopii myös uransa alussa olevalle tradenomille.
Toivomme sinulta:
- Kokemusta taloushallinnon ja/tai palkanlaskennan avustavista tehtävistä
- Tarkkuutta ja huolellisuutta
- Itsenäistä otetta työskentelyyn
- Halua jatkuvasti kehittää osaamistasi
- Kokemusta tai kiinnostusta finanssialaa kohtaan
Viestit selkeästi suullisesti ja kirjallisesti suomeksi, englannin kielen taidosta on etua. Pidät työskentelystä erilaisten sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Olet tehokas organisoimaan ja ohjeistamaan myös muita. Käytät näppärästi Exceliä ja muita Office-työkaluja. Työssäsi sinua tukee pieni ja tiivis taloustiimi sekä muu keskusyhteisön organisaatio.
Osana taloustiimiämme pääset syventämään osaamistasi ja kehittymään vakavaraisessa ja kehittyvässä pankkiryhmässä. Työtä tehdään dynaamisessa, mutta ihmisläheisessä yrityskulttuurissa, jossa toiminta ja työskentelyn tavat ovat kehittyneet alan muutosten mukana.
Toimimme joustavasti hybridimallissa viihtyisissä toimitiloissa ja erinomaisten kulkuyhteyksien päässä Espoon Leppävaarassa. Meillä on tiivis työyhteisö ja asiantuntevat työkaverit sekä kattavat henkilöstöedut.
Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen mahdollisimman pian, mutta viimeistään 12.9.2023 oheisen hakulinkin kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa talousjohtaja Eija Ahola puhelimitse 040 545 5952 tai sähköpostitse (osoite on muotoa etunimi.sukunimi@poppankki.fi).
POP PANKKI -RYHMÄ POP Pankki -ryhmä on suomalainen finanssiryhmittymä, johon kuuluu 18 POP Pankkia, keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj, POP Asuntoluottopankki Oyj ja keskusyhteisö POP Pankkikeskus osk.