Matti Westerlund
AD/Designer
Teen graafista suunnittelua eli vastaan visuaalisesta ilmeestä eri medioissa. Suuri osa työstäni on esitteiden, bannerien, tapahtumamateriaalien, esitysten, some- ja muun markkinointimateriaalin suunnittelua, mutta paljon on myös kuvankäsittelyä.
Pidän huolta, että POPin ilme toistuu johdonmukaisena jokaisessa mediassa ja elementissä ja tukee brändiä. Ilme on hiljattain uusittu, joten on paljon elementtejä, joita pääsen suunnittelemaan alusta asti.
Tärkeintä täällä ovat olleet ihmiset. Tiimi on hyvä ja ihmisten ammattitaitoon voi luottaa. Pääsin saman tien aloittamaan projektien kanssa, minua oli selvästi odotettu. Ihmiset ovat helposti lähestyttäviä. Kelle tahansa voi mennä juttelemaan. Jos on kysymyksiä, niin ne selvitetään yhdessä.
Parasta on se, että voin muokata itse työnkuvaani. Minulla on vahva kuvituspainotus ammatissani, ja olen päässyt soveltamaan sitä monessa kohtaa oma-aloitteisesti. Hienoa on myös huomata, että POPissa halutaan aidosti tehdä asiakkaille parasta mahdollista palvelua, vaikka se tarkoittaisikin välillä uudestaan tekemistä ja miettimistä.
Uudelle työntekijälle haluan sanoa: tervetuloa porukkaan!